Selviytyminen etäopinnoissa

Vallitseva tilanne on pakottanut monet koulut poikkeusjärjestelyihin ja se on näkynyt erityisesti nuorten opiskelussa. Ammatillinen koulutus on suunnattu vahvasti lähiopetukseen ja pandemian iskiessä keväällä 2020, ei koulutusjärjestelmä ollut valmis etäopiskeluun. Koulut joutuivat hyppäämään kylmään veteen ja suoraan syvään päähän.

Siihen nähden etäopiskeluun siirtyminen sormia napsauttamalla on sujunut Suomessa varsin hyvin. Ainakin paperilla. Mutta opiskelijoiden oppimiseen se on vaikuttanut, koska myös opiskelijat olivat yllättäen täysin uuden edessä ja joutuivat opettelemaan virtuaalisia luokkahuoneita ja erilaista opiskelurytmiä. Osalle etäopinnot sopivat hyvin, osalle ne olivat katastrofi.

Kokonaisia ammattitutkintoja voi jo suorittaa etänä

Jo jonkun vuoden ajan, on voinut suorittaa kokonaisia ammattitutkintoja täysin etänä. Mutta yleinen käytäntö tämä ei ole ollut. Esimerkiksi Lapin AMK:n tietojenkäsittelyn tradenomitutkinnon voi suorittaa etänä. Samoin Karelian tietojenkäsittelyn tradenomitutkinto on verkko-opiskeluna.

Etäopiskelu vaatii kurinalaisuutta

Etäopiskeluissa menestyminen vaatii kurinalaisuutta. Kun tunti pidetään verkossa, kannattaa virtulaalisessa luokkahuoneessa olla hyvissä ajoin paikalla ja testata niin kuulokkeiden kuin mikrofonin toimivuus. Virtuaalisissa luokkahuoneissa on usein chat-ominaisuus, jossa opiskelijat voivat vaihtaa kuulumisia ennen tunnin alkua. Tai ilmoittaa opettajalle, jos hänen ääni ei kuulu tai ilmenee muita teknisiä ongelmia.

Usein oppitunnit nauhoitetaan, jotta myös poissa olevat opiskelijat saavat saman oppimateriaalin ja voivat seurata myöhemmin tunnilla käytyjä asioita. Täsä huolimatta läsnäololla on suuri merkitys opintoihin. Opiskelu ei tunnu niin raskaalta, kun muita opiskelijoita voi tavata virtuaalisesti.

Tehtävien tekeminen ja palauttaminen

Kun opinnot ovat etänä, niin niihin silti liittyy erilaisia tehtävien tekemistä ja niiden palauttamista. Tehtävät kannattaa tehdä mahdollisimman pian niiden saamisesta, aivan kuten kotitehtävät lähiopetuksessakin. Opettajakohtaisesti palautukset tapahtuvat joko koulun järjestelmän kautta, Google Driveen, Google Classroomiin tai muun vastaavan järjestelmän kautta. Jotkut toivovat perinteisesti tehtävien palautusta sähköpostilla.

Oli palautuskanava mikä tahansa, kannattaa sitä käyttää ja huomioida, että tehtävät palauttaa määräaikaan mennessä. Myöhässä palautettu tehtävä voidaan katsoa hylätyksi.

Etäopinnot ovat myös mahdollisuus oppia paremmin

Etäopinnot voivat tuntua raskailta, koska opiskelijalla itsellään on iso vastuu opinnoistaan. Tämä kuitenkin tuo myös mahdolisuuden oppia laajemmin kuin lähiopetuksessa. Etäopetuksessa keskitytään enemmän pelkkään asiaan kuin lähiopetuksessa, jossa opiskeltavasta aiheesta käytävä keskustelu voi joskus rönsytä hyvin kauas itse aiheesta.

Opiskelijan vastuulle jää myös tiedon hakeminen, joten opiskelija joutuu väkisin lukemaan asioita enemmän ja huolellisemmin, kuin lähiopetuksessa. Myös tiedonhakutaidot kasvavat ja samalla tulee harjoiteltua lähdekriittisyyttä, josta on myöhemmin elämässä valtavasti hyötyä.

Opiskelu etäopinnoissa ei saa olla pelkkää puurtamista

Jos perinteinen lähiopetuskin on raskasta ja kaipaa vastapainoksi vapaa-ajalle aktiviteetteja, niin sitä todella tarvitaan myös etäopinnoissa. Kun iso vastuu opiskelusta on opiskelijalla itsellään, on hyvä saada laitettua välillä aivot kokonaan niin sanotusti narikkaan. Tähän on monia loistavia tapoja, kuten vaikkapa kolikkopelien pelaaminen nettikasinolla.

Opiskelijabudjetti ei usein isoihin talletuksiin anna mahdollisuutta, mutta onneksi tarjolla on kasinoita, joilla on ilmaiskierroksia tarjolla ilmaiskierroksia.io. Näillä ilmaiskierroksilla pääsee hyvin testaamaan kasinon kolikkopelejä ja saa hetken hengähtää opiskelun raskaasta raadannasta. Toisin kuin usein ajatellaan, niin kasinot eivät nykyään vaadi pitkää rekisteröitymisprosessia vaan ovat usein pikakasinoita, joille ei tarvitse rekisteröityä ollenkaan, tarkistaa nettikasinoilmanrekisteroitymista.io. Pelaamaan pääsee omilla pankkitunnuksilla nopeasti ja helposti. Usein tällaisella kasinolla on maltillinen minimitalletus, joka sopii opiskelijankin pelibudjettiin. Ja kuka tietää – voi joskus Lady Fortuna olla hyvällä päällä ja antaa isommankin potin, joka on mukava lisä muuten niin tiukkaan opiskelijan budjettiin.